lauantai 11. joulukuuta 2010

Ryöstökapitalismi


Liberalistisen  ja mistään piittaamattoman markkinatalouden hedelmiä ovat nykyiset finanssikriisit.
Pankit, pankkien johtajat ja sijoittajat ovat aikaansaattaneet tarpeen valtaviin tukipaketteihin. Riski on siirtynyt EU:lle. Tarvittavat tukirahat valtionvarainministerit ( Katainen) hankkivat lujasti, tiukasti ja pitkäjänteisesti täysin syyttömiltä, köyhiltä, sairailta, vanhuksilta, koulululaisilta ja opiskelijoilta sekä tavallisilta ihmisiltä . Välillisiä veroja, ALV, kasvatetaan ja suuriin tuloihin, pääomatuloihin ja omaisuuksiin kohdistuvia veroja  alennetaan.
Markkinatalouden syöpäläisten , heikkojen talouksien koronkiskureitten,  ja muiden kohtuuttomasti hyötyneiden voitot tulee ottaa takaisin vähintäin kolmanteen ja neljänteen polveen saakka.
Historia kertoo, että köyhtyvä kansa on tavattoman pitkämielinen. Se kestää kymmeniä jopa satoja vuosia törkeää riistoa, mutta aina ovat  löytyneet keinot riiston lopettamiseksi.
Jo nyt Suomesta on siirtynyt kymmeniä tuhansia miljoonia syöpäläisten taskuihin. Mikään tuki ei riitä niille ja valtionvarainministerit eivät uskalla sanoa, että nykyjärjestelmä ei voi toimia ja on täysin mätä.
Minkälainen olisi sosiaalinen markkinatalous, joka rajoittaisi ahneutta ja ruokkisi sairaat, vanhat ja köyhät sekä huolehtisi opiskelumahdollisuuksista. Sitä emme vielä tiedä. Se voisi muistuttaa pohjoismaisia hyvinvointivaltioita, joita oli ennen yltiöliberalistiseen  markkinatalouteen höyrähtämistä. Parempaan on pakko pyrkiä.
emeritus
Finanssikriisi :asiantuntijat puhelivat tämmöistä pari kuukautta sitten.
Kriisi voi yllättää 2015: "Olemme täysin suojattomia
Finanssijärjestelmän sääntelyyn kaavailluilla uudistuksilla on kiire, mikäli ne halutaan panna toimeen ennen seuraavaa suurta kriisiä.11.12.2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti